Ensinnäkin pääsimme vastaanotolle vasta puoli tuntia myöhemmin kuin oli tarkoitus, sillä edellinen potilas oli sisällä niin pitkään. Sisällä sitten kerrattiin tapahtumat ja vähän polvea oli pakko tietysti väännellä. Eikä se kyllä ihan vähäistä ollut, aika kovasti käänteli ja veti. Tuntui, että se yrittää irrottaa koko jalan! Siitä huolimatta täytyy sanoa, että oli kyllä maailman ihanin lääkäri. Osasi jutella ja kertoa asioista ”ihmisten kielellä” ja käyttäytyi muutenkin todella rennosti. Ihanaa, kun ihminen kohtaa ihmisen, eikä lääkäri potilasta. Siinä hän sitten kertoi, mitä leikkauksessa tapahtuu, mistä otetaan ja mitä ja millä tavalla. Vähän valaistiin myös kuntoutusprosessia. Todella paljon tuli tärkeää uutta tietoa, jota olinkin juuri halunnut tietää. Kaikki kysymykset vähentyivät ainakin puoleen.

”Minä leikkaan aina maanantaina ja keskiviikkona, onko aikatauluehdotuksia?” Ajattelin, että leikkaus osuisi jonnekin kahden viikon päähän tai sinnepäin. Ja taas pakko myöntää, että olin täysin väärässä. Sanoin, että mahdollisimman nopeasti olisi kiva, että saisi sitten jalkaa toipumaan parempaan päin. Isi vahvisti nyökkäämällä. ”No, ensi maanantaina on vielä tilaa.” Mitä?!?! Ensi maanantaina? Alle viikon päästä? Suu loksahti auki ja sieltä pääsi jokin ”ööö-hmmm-joo-tai-hmm-pläää”-ääni. Kai se lääkäri ymmärsi, mitä tarkoitin.

Lisäksi kuulin toisen ns. järkytyksen. Minut nukutetaan. Olin henkisesti valmistautunut puudutukseen. Lääkäri sanoi, että mitä nuorempi potilas, sitä useammin pyritään nukuttamaan. Nuorten sydän kuulemma reagoi puudutukseen voimakkaammin. Ajattelin itse, että se olisi juuri päinvastoin. Mutta lääkäri itse olikin niin mukava, että ajatus nukutuksesta ei oikeastaan pelotakaan. Tiedän, että olen hyvissä käsissä. Tiedottomana makaaminen koko leikkauksen ajan ei lääkärin jutuista huolimatta ole kuitenkaan mitenkään houkutteleva ajatus.

Joudun maanantaina olemaan sairaalassa suunnilleen neljä tuntia. Todella vähän, vaikka minut nukutetaan. No, ehkä siellä osataan homma niin hyvin, ettei pidempää oleskelua tarvita. Sain lääkäriltä mukaan cd:n, jolla on kerrottu koko leikkauksen kulku ja kuntoutusprosessi. Ajattelin katsoa sitä vielä tänään tai sitten huomenna. Ehkä sekin avaa tätä tilannetta vielä enemmän.

Koko elämä pyörii nyt polven ympärillä, on pyörinyt jo ja pyörii vielä kauan. Mutta eteenpäin, se on menoa nyt!