Tänään siis menimme isin kanssa sinne Mehiläiseen. Kirurgi odottikin jo ovi auki, koska olimme aluksi menneet väärään kerrokseen, mutta onneksi kysyvä ei tieltä eksy. Sisälle huoneessa Helena ensin käänteli ja taivutteli polvea ja sanoi, että hyvin on parantunut ja taipuukin yllättävän hyvin. Ei terveen polven liikerata ole enää kuin 5cm laajempi! Ja vasen reisi vain ½cm oikeaa pienempi! Tämän kaiken sain kuulla jo eilen, mutta silloin ei iloitseminen ollut päälimmäisenä. Sitten kirurgi muistutteli, että nyt on VASTA 8 viikkoa kulunut leikkauksesta. Toisaalta kauhean pitkä aika, mutta ei se tämän projektin mittapuulla ole vielä mitään.

 

Puhuimme Helenan kanssa myös siitä, kuinka pelottavaa se anestesia oikeastaan onkaan. Elämässä on kahden ja puolen tunnin musta-aukko, jonka ajalta ei ole mitään muistikuvaa. Ei edes yhtä pientä havaintoa. Ja kuinka outoa on oikeasti heittäytyä täysin muiden vieraiden ihmisten vietäväksi, itse ei voi vaikuttaa mitenkään mihinkään.

 

Kävimme lisäksi läpi asioita, joita leikkaussalissa oli tapahtunut. Oli ollut hengitysputki, jonka kautta oli kokoajan kulkenut jonkinlaista nukutuskaasua. Sen takia kurkku oli kuivunut, tuntui kipeältä ja puhuminen ei aluksi oikein onnistunut. Sitten ennen leikkauksen aloitusta jalkaa oli pidetty suunnilleen 2 minuuttia ylhäällä, minkä jälkeen reiteen oli lautettu ns. kiristysside. Näin jalassa oli virrannut mahdollisimman vähän verta ja verenkierto oli muutenkin hidastunut. Sitten jalka oli tottakai huuhdeltu ja niitä liinoja laitettu niin, että vain polvi jäi näkyviin. Oli muuten hassua ajatella, että koko leikkauksen ajan yksi ihminen oli vain tarkkaillut pulssiani ja verenpainettani ruudusta. Olo tuntui jotenkin tärkeältä :)

 

Lopuksi puhuimme vielä ajankohtaiseksi tulevista talvilajeista. Ihan varmaa oli, että tämän talven laskettelut on nyt jo lasketeltu. Ei mäkeen kannata lähteä, jos vähääkään pelottaa ja polvi muutenkin kestäisi aikaisintaan maaliskuussa. Hiihdon ja luistelun kuitenkin voi aloittaa oikeastaan heti, kun kelejä tulee. Aluksi tottakai varovasti tarkkaillen. Sairaskertomukseenkin Helena kirjoitti: ”Keväthangille suunnataan!” Muistin edellisestä kerrasta, että kirurgi oli tosi kiva, mutta en kuitenkaan muistanut, että se iha noin kiva oli. Mutta onneksi oli!

 

Nyt voisi vaikka sitten ruveta venyttelemään, koska reisi- ja pakaralihakset ovat eilisestä niin kipeät, että kävely ja istuminenkin sattuu :)