Eilen lähdimme isin kanssa vähän ennen puoli kahdeksaa ajamaan keskustaan päin Mehiläiseen. Siihen aikaan tiet olivat tietysti ihan tukossa aamuruuhkan takia, mutta perille ehdittiin kuitenkin ajoissa. Perillä sitten heti ne kuuluisat sairaalavaatteet päälle: vaaleanpunainen ihmeellinen selästä auki oleva paita ja aamutakki Mehiläisen logolla, ne kamalat sukat ilman mitään saumoja ja harmaat crocsit. Omat kamani jätin lukolliseen kaappiin, jonka avain laitettiin hakaneulalla kiinni paitaan. Sitten isi laittoi vielä nimensä johonkin paperiin, halasi, kannusti, että kaikki menee hyvin ja lähti. Minä jäin terveydenhoitajan kanssa ja kävimme läpi sen esitietokaavakkeen. Ei sairauksia, ei mitään ihmeellistä. Hoitaja kysyi vielä, että mitä särkylääkettä olen yleensä käyttänyt ja kirjasi ylös, että mikä sitten ainakin auttaa. Tämän jälkeen menin odotustilaan istuskelemaan ja katsomaan telkkaria.

 

En minä siinä kauaa ehtinyt istua, kun fysioterapeutti tuli ja pyysi minua kanssaan juttelemaan. Nyt, kun kerran oli aikaa käydä asioita läpi, kun kirurgi oli vielä leikkaamassa edellistä. Menimme omalle sänkypaikalleni puhumaan ja kävimme läpi kolmisivuista monistetta, jossa oli vähän aikataulutusta ja kuusi kuntoutusliikettä, joita pitää alkaa sitten tekemään. Harjoittelin itsekin paria liikettä, jotta tajusin miten kukin niistä kuului tehdä. Harjoittelimme myös vähän sauvojen kanssa kävelyä, tekniikkaa rappusissa jne. Siinä samalla kirurgi kävi merkkaamassa tussilla, että kumpi jalka leikataan, ettei vaan tule väärinkäsityksiä :)

 

Kun fysioterapeutti lähti, ehdin vielä hetkeksi mennä katsomaan tv:tä, kunnes kaksi leikkaussalivaatteisiin pukeutunutta naista tuli hakemaan minua. He työnsivät samalla sänkyä, ja toinen kysyi haluanko hypätä kyytiin. Sanoin, että mielummin kävelen nyt kun vielä voin. Sitten menimme leikkaussaliin, minä heitin aamutakin pois ja jätin kengätkin ulkopuolelle ja menin makaamaan pöydälle. Kädet levälleen sellaisiin kouruihin, vasemman käden kyynärtaipeeseen laitettiin se tiputusletku ja sormeen ”pyykkipoika”, joka tarkkaili pulssia. Oikeaan käteen tuli verenpainemittari. Kaikki ympärillä pyorivät lääkärit olivat todella kivoja, heittivät vuoron perään jotain vitsiä. En edes muista, miten juttelu ajautui leipomiseen, mutta anastesialääkäri kysyi minulta, että leivonko paljon ja mikä on erikoiseni. Vastasin, että itse asiassa tykkään leipoa paljonkin, ja kyllä se taitaa tuo pulla olla. Sitten toisella puolella oleva lääkäri sanoi, että nyt ajattele jotain kivoja asioita, niin ne asiat voivat tulla sinne uniinkin. Anestesialääkäri sanoi, että laittaa nyt sen nukutuslääkkeen. En varmaan ajatellut siinä vaiheessa mitään, tai en ehtinyt ajattelemaan, kun suussa maistui outo maku ja tuntui, että pää olisi puutunut. Ja sitten pimeni. Ihan älyttömän nopeasti, vain muutamassa sekunnissa. En tosiaan ehtinyt muuta kuin sanoa, että ompas outo maku ja sitten zzzzzzzzzzz...

 

Seuraavaksi jo heräilinkin omalla sänkypaikallani jalka koholla. Tuntui, siltä kuin mitään ei olisi tehty, vaikka aikaa oli kulunut yli kaksi tuntia. Jalkaa ei edes särkenyt. Siinä heräillessäni minulle tuli aika paha olo, tuntui siltä, että oksentamalla olisi helpottanut. Sanoin siitä hoitajille, jotka kokoajan kävivät kyselemässä vointia, ja sainkin vähän pahoinvointilääkettä. Paha olo meni sillä aika äkkiä ohi, ja tuli ihan hyvä olo. Ihanan lämpöpeiton alla oli mukava maata ja katsoa telkkaria. Sain sitten ensin vettä juodakseni, ja sen jälkeen mehua. Oli kauhean vaikea olla, kun ne kaikki johdot olivat vielä minussa kiinni. Verenpainemittari mittasi itsekseen verenpainetta säännöllisin väliajoin. Kolme kertaa siinä maatessani pulssini laski niin matalaksi, että se laite siinä yläpuolella alkoi huutamaan. Pulssi nousi kuitenkin aina äkkiä takaisin normaaliksi, eikä mitään lääkkeitä tarvinnut antaa. Heräiltyäni kunnolla, harjoittelimme vähän kävelyä hoitajan kanssa. Olin ajatellut, että polveen sattuisi eniten, mutta ylläri ylläri, joku oli taas väärässä. Joka askeleella vihlaisikin takareisi. Tuntui siltä, että se olisi revähtänyt todella pahasti. Yllätyin myös siitä, että jalka kantoi niin hyvin, sille sai varata painoa ihan kunnolla. Parin harjoittelu askeleen jälkeen sain ruokaa: maailman ihanimman täytetyn ruisleivät, porkkanasmoothien, piparin ja teetä. Niin ja tietysti, vettä ja mehua. Kun olin syönyt sain soittaa isille, että nyt voisi tulla hakemaan. Siinä odotellessa sitten katselin vielä vähän telkkaria, ja vaihdoin omat vaatteet päälle. Koko jalka mahtui juuri ja juuri löysien collarihousujen sisään, sen verran paksut ideaalisiteet siinä on. Kohta isi soittikin jo, että oli nyt siinä alhaalla, joten hoitaja saattoi minut ulos, ettei tarvinnut etsiä parkkipaikkaa. Kiitos, ja heihei! Autoon ja kotiin.

 

 

 

Kotona Helmi-pikkusisko oli heti vastassa, ja kyseli kaikesta mahdollisesta: ”Itkitkö sä, kun sut nukutettiin? Itkitkö sä, kun sulle laitettiin se? Itkitkö sä, kun sulle tehtiin silleen?” En, en itkenyt yhtään, olin niin reipas tyttö. Sitä paitsi olin itkenyt jo etukäteen, varmaan seuraavankin tapaturman edestä :) Sitten kävin makaamaan sänkyyn jalka mahdollisimman koholle, ja sain siihen kylmää. Helmin piti tietysti tulla heti viereen jalat tyynyn päälle, kun häneltä oli leikattu molemmat polvet. Peittokin piti laittaa päälle ihan samalla tavalla. Siinä se loppu ilta menikin. Maatessa telkkarin edessä.

 

Yö meni ihan hyvin, vaikka pitikin herätä aina, kun vaihtoi vähänkin asentoa. Välillä pidin jalkaa tyynykasan päällä, välillä ihan normaalisti suorassa. Heti, kun heräsin, otin kaksi vahvaa särkylääkettä, jotta jalka ei alkaisi edes särkemään, ainakaan kovin paljoa. Kyllähän se kokoajan tuntuu, mutta ei pahasti. Äsken sitten tein ensimmäistä kertaa jumppaohjelman, viisi liikettä, viisi toistoa. Se pitää tehdä kolme kertaa päivässä. Miten muka ikinä jaksan, sitten kun pitää mennä takaisin kouluun?!? No, pitää nousta vaan vähän aikasemmin. Yksi liikkeistä on juuri takareiden harjoitus. Nauraisitte varmasti, jos näkisitte, kuinka huima liikerata siinä nyt on. Minäkin nauroin, kun tajusin liikelaajuuden olevan upeat 8 senttiä!!! Kai se tästä päivä päivältä paranee.

 

Nyt taas vaihteeksi kylmää ja jalka koholle :)